Linnun lempeä lento

Edellisen postauksen synkkyyden ja surun keskelle lehahtaa sininen lintu. Lintua ympäröi kirkkaana toivo. Toivo vapaudesta, siitä että siivillä on tilaa levittäytyä, aueta kaikkeen loistoonsa, tilaa kaapata ilma kannattamaan lentoa kohti taivasta.

Ihmiset ovat kautta aikojen pitäneet lintuja merkkinä onnesta ja kaikesta mahdollisesta hyvästä, jota he itselleen ja muille toivovat. Ja toivo on väkevä.  

Toisaalla kyyhkynen kantaa nokassaan oliivipuun oksaa tuoden viestiä pelastuksesta, vaikean taipalen päättymisestä. Karjalan käkönen kukkuu kuulijalleen onnellisia vuosia.  

Muinaisten tarujen hohtavaa Feeniks-lintusta ympäröivät myös lukuisat kertomukset. Kyynelillään linnun sanotaan parantavan, jopa kuoleman oman. Lintu saapuu aina eniten tarvitsevan luokse ja tuo toivon. 

Ja omassa tuunausprojektissani tämä sininen lintunen tuo toivon. Lempeän lennon, toiveen helpommasta huomisesta.
http://www.huuto.net/kohteet/lightson--valaisin_-johanna_-kirjosilta/341601527

Jääkukan äärellä

 Lähteestä lapsuuden
heijastuu silmät lapsosen
Tuikkivat viattomuutta
täynnä mahdollisuutta
Vaippa hulmusi
valkeana vapautta
Toisella musta valta
kahle kangistava
Vaade vankeuden
Särkyi katse
jääkukka juurtui
sydämeen
Tummui toivo
huurtui huntu
Haudalle oman elämän

Lights On projekti etenee kohti huutokauppaa!

Tänään pohdintani on kohtalaisen synkkää. Lights On-projekti ihmiskauppaa vastaan on saanut ajatukseni liikkeelle. Voit myös  itse osallistua huutokauppaan, jolla kerätään varoja ihmiskaupan vastaiseen työhön. Kirosillan mustan hunnun lamppu löytyy linkistä:

http://www.huuto.net/kohteet/lightson--valaisin_-johanna_-kirjosilta/341601527

Valoa kehiin

Olen koko syksyn seurannut tiiviisti Lights On-projektia ja kehitystä. Lights On on V.A.L.O. – ei orjuudelle ry:n projekti, jonka tarkoituksena on levittää tietoisuutta ihmiskaupasta ja nykypäivän orjuudesta.

Minulle tuli täytenä yllätyksenä tieto siitä, että maailmassa arvioidaan olevan 27 miljoonaa ihmiskaupan uhria. Tiesitkö sitä? Projektissa onkin mukana 27 valaisinkehikkoa, jotka lahjoitti akaalainen perheyritys Finvalo, www.finvalo.fi . Määrällään kehikot symboloivat 27miljoonaa ihmiskaupan uhria.

Projektiin on kerätty joukko eri alojen toimijoita tuunaamaan lahjoitetuista kehikoista lampunvarjostimia. Mukana on muusikoita, taiteilijoita, bloggaajia, kädentaitajia ja muita tämän hetken vaikuttajia. Projektin edetessä eri tuunaajien väliaikatietoja löytyy monesta eri paikasta. Lights On- projektin facebooksivuilta löytyy opasteita ja linkkejä tuunaajien pohdintoihin. https://www.facebook.com/lightsonprojekti?fref=ts

Ihmiskauppa on järjestäytynyttä rikollista toimintaa, joka tapahtuu katseilta piilossa ja josta tiedetään hyvin vähän. Näkymättömyytensä vuoksi ongelman laajuutta ei aina tiedosteta. Ihmiskaupasssa liikkuu miljardeja dollareita. http://www.ihmisoikeudet.net/index.php?page=mitae-on-ihmiskauppa

Itse olen aikaisemmin kokenut ihmiskaupan jotenkin etäisenä, kaukaisena asiana, joka ei kuulu onneksi omaan elämääni. Yllätyksekseni Suomi liittyykin ihmiskauppaan. "Suomi on ihmiskaupan kohde- ja läpikulkumaa, todetaan Yhdysvaltain hallinnon vuosittain tekemässä raportissa. Raportin mukaan myös suomalaisten teinien on raportoitu olevan vaarassa joutua ihmiskaupan uhreiksi."
http://www.ofm.fi/fi/ihmiskauppa

Kirjosilta on siis kuulolla! Tämä, Lights On, on tärkeä projekti. Vapaana suomalaisena toivon sydämestäni samaa kaikille. Ja kaiken kukkuraksi minulla on ilo ja kunnia helliä yhtä noista 27 kehikosta! Kirjosillan Johanna siis tuunaa. 


Ongelma on iso, mutta yhdessä voimme saada aikaan muutoksen, askel kerrallaan. 

HepoHoito ja KullanKolttu kökässä

Olin kyllä kuullut hankkeesta Uusi Lastensairaala 2017. En vain ollut kiinnittänyt asiaan kovasti huomiota. Yhtenä sateisena päivänä korviini kantautui kappale Lohtu.

http://uusilastensairaala2017.fi/ajankohtaista/66/lohtu-kappaleen-sanat-

 Se kosketti.

Lohtu nostatti mieleeni kasan omia muistoja ja kokemuksia. Meidän perheessä on kuljettu oman paikkakunnan kulloisenkin lastensairaalan ovista useita kertoja ja kuljetaan edelleen, vaikka lapseni ovat reippaina nuoruuden kynnyksellä. Kiitollisena noiden ovien takana työskentelevälle henkilökunnalle, kummallakaan lapsistamme ei ole sairaalakammoa. Jokaisen sairaalakäynnin jälkeen keskustelen tyttäreni kanssa kulloisestakin käynnistä. Ja toistuvasti keskustelun pääaihe pyörii hoitavan henkilökunnan toiminnan läpikäynnissä.

Ikävä kyllä joukkoon mahtuu myös niitä hoitajia tai lääkäreitä, joiden toiminta saa aikaan kritiikin tulvaa. Itse koen noissa tilanteissa poikkeuksetta kiireen, rutinoitumisen tai myötäelämisen puutteen. Lapsen asemaan ei asetuta, lapsi on tuolloin pelkkä toimenpiteen kohde.

Onneksi moni hoitaja tai lääkäri saa vilpittömät kiitokset. Lämpimät kehut ilmaistaan tyyliin: "Se lääkäri oli mukava. Se tiesi paljon tästä asiasta ja oli selvästi miettinyt tätä juttua.", tai sitten "Se hoitaja oli kyllä kiva, kun se selitti kaiken niin hyvin." jne. Tällaisia lääkäreitä, hoitajia ja henkilökuntaa sairaalat tarvitsevat ja jokaisesta tuollaisesta kohtaamisesta olen äärimmäisen kiitollinen. Itse kun emme voi valita niitä kertoja ja kertojen tiheyttä, jolloin sairaalan ovista on astuttava sisään.

En voi kuvitellakaan, kuinka paljon harmia ja hankaluutta on ollut Lastenklinikan ja -linnan vanhoissa, ahtaissa ja epäkäytännöllisissä tiloissa. Henkilökunta totisesti ansaitsee tämän ylimääräisen rasitteen poistumisen. Toivon Uuden Lastensairaalan antavan henkilökunnalle kunnon puitteet ainutlaatuiseen suomalaiseen hoitoon.

Lohdun edelleen soidessa siltä seisomalta googlasin käsiini Uuden Lastensairaalan www-sivut. Minun ei tarvinnut kauaa miettiä, kun päätös osallistua keräykseen oli valmis! Voisin toimia yksityisenä lahjoittajana, mutta halusin osallistua keräykseen myös Kirjosillan Johannana. www.kirjosilta.fi

 

 

Kirjosillan rakkain projekti on ollut KullanKolttu, kastemekko. Niinpä kastemekko pääsi talkoilemaan, kökkään, kuten itte olen tottunut asian ilmaisemaan. :) Toinen uudempi kaveri on nyt myös matkalla kökkään, nimittäin HepoHoito, pellavainen parantajaratsu. Kummastakin tuotteesta lahjoitetaan 10e Uudelle Lastensairaalalle.

Kirjosillan Johanna, KullanKolttu ja HepoHoito ovat siis täysillä menossa mukana: 

" Ei kukaan pärjää yksin täällä

Ei kukaan haluu yksin jäädä

Siks seistään ryhdikkäänä selkä vasten selkää

toistemme puolella

ei enää tartte pelkää."

KullanKolttu

Kirjosillan kastemekon, KullanKoltun, juuret ovat syvällä Suomenmaassa. Minua on aina puhutellut naisten neuvokkuus ja tapa puhua ja jakaa omia kokemuksia ja ajatuksia. Aikoinaan Karjalan naiset kirjoivat omaa tarinaansa kuvin myös kankaisiin, ilot, surut ja rakkaudet. Se tapahtui kirjomalla, ennen sitä sanottiinkin kirjoittamiseksi. Edes luku- ja kirjoitustaidon puute eivät estäneet naisia jakamasta tarinaansa.

Kirjosillan kastemekon, KullanKoltun, juuret ovat syvällä Suomenmaassa. Minua on aina puhutellut naisten neuvokkuus ja tapa puhua ja jakaa omia kokemuksia ja ajatuksia. Aikoinaan Karjalan naiset kirjoivat omaa tarinaansa kuvin myös kankaisiin, ilot, surut ja rakkaudet. Se tapahtui kirjomalla, ennen sitä sanottiinkin kirjoittamiseksi. Edes luku- ja kirjoitustaidon puute eivät estäneet naisia jakamasta tarinaansa.

Suunnitellessani kastemekkoani, mietin moneen kertaa sitä kaikkea, mitä pienellä vauvalla onkaan edessä. Kuinka paljon toiveita, haaveita ja siunauksia vanhempien ajatuksissa kiitääkään. Nämä ajatukset johdattivat minut tämän kirjonta-kirjoituksen äärelle. Etupistokirjonta on yksi suosikeistani  ja minua kiehtoi tekniikan mahdollistamat kuvat ja tarinat.

Niinpä KullanKolttuun kasvoi Elämänpuu monine oksineen. Ja oksille lennähtivät lintuset juuri näiden toiveiden, haaveiden, pyyntöjen ja siunausten välittäjiksi ja tuojiksi. Isommat linnut kuvaavat vanhempia. Elämänpuun juuret ovat syvällä kotimaassa ammentaen menneiden polvien viisauksia, tietoja ja taitoja.

Haluan kastemekollani omalta osaltani levittää tietoa meidän suomalaisten juurista ja historiasta, alleviivaten suurta kulttuuriperinnettä, jonka omistamme. Tällä hetkellä valmistan kastemekkoa myös myyntiin ja siitä johtuu myytävien mekkojen nykyaikainen valmistustapa. Käytän työskennellessäni ompelu- ja kirjontakonetta.

Lyhyesti ilmaisten KullanKolttuun on kuvin kirjottu:

Vauvalle virkeälle, aarteelle aikamoiselle.

Toiveita tosia, pyyntöjä pyhiä.
Rakkaita rikkaudeksi, sukupuuta suojaksi.
Tulevaa tuuletonta, elämää ehtymätöntä.

Arjen sankari

Vanhoissa kuvissa on aivan oma tunnelmansa. Nykyajan kuvat ovat aivan toisenlaisia. Vaikka digikameroihin räpsitään kuvia kymmenittäin, sama tunnelma ei synny. En tiedä johtuuko se omasta asennoitumisesta, mutta mielestäni vanhoissa kuvissa naiset näyttävät ajattoman kauniilta, miehet taas  komeilta jylhine piirteineen. 

Oman tarinani kertominen edellisessä postauksessa nosti vahvasti mieleeni menneet ajat ja sukupolvet.  Monenlaiset ajatukset ja kysymykset pyörivät päässäni. Lopulta päätin hankkia käsiini oman sukuni vanhoja kuvia. Kuvia katsellessani ja niiden tarinoita kuullessani pääsin mielenkiintoiselle aikamatkalle.

Kuulin, että isoäidilläni ja hänen siskoillaan oli tapana käydä valokuvassa naapuripitäjässä. Tytöt siis hyppäsivät pyörän selkään ja viilettivät hiukset hulmuten kuvaamoon reilusti yli kymmenen kilometrin matkan. Ja tästä pyörämatkasta huolimatta jokainen hius oli kauniisti ojennuksessa valokuvaajan tehdessä työtään.  Uskomaton saavutus! Näitä valokuvaajan kuvia sitten vaihdeltiin aivan samoin kuin nykyisiä koulukuvia. Tosin kuvia oli selkeästi vähemmän, joten kuvien antaminen oli tarkan harkinnan varassa.

Näissä blogini kuvissa esiintyy isoäitini ja hänen siskojaan. Heillä kaikilla on päällään isoäitini ompelemat vaatteet. Vaatteista kuvissa näkyy harmillisen vähän, käytännössä vain kauluksen ympäristöä. Kaulukset ovat kuvissa poikkeuksetta koristeellisia ja jokainen on erilainen. Minä mietin, minkälaisia seikkailuja mahtaakaan kätkeytyä kankaiden hankintaan ja kuinka poljettava Singer onkaan surissut. Pohdin myös, kuinka paljon ompelun on täytynyt viedä aikaa. Kaupasta vaatteita ei tuolloin juuri ostettu, sillä niitä ei ollut saatavilla. Niukat materiaalit taas asettivat kaavoittamiselle varmasti omat haasteensa. Isoäitini on täytynyt olla todella taitava ja aikaansaava. Nyt ymmärrän entistä enemmän hänen haavettaan ryhtyä vaatetusyrittäjäksi.  

Yrittäjäksi isoäitiäni voi joka tapauksessa kutsua, sillä tekemistä ja haasteita elämä on hänelle antanut. Yrityksen sijasta hänellä oli hoidettavanaan kuusi tytärtä ja lisäksi mm. kotieläimet, ruuanlaitto, leipominen, sairas anoppi ja sitten vielä se vaatteiden valmistus. Olemme usein pohtineet sitä, miten ihmeessä hän onkaan ehtinyt kaiken. Vastaus lienee sellainen, että ei hän ehtinytkään. Elämä oli välillä rankkaa ja päivä töitä täynnä, joten yön tunnitkin piti usein ottaa käyttöön. Yö taisi olla sitä aikaa, jolloin perheen vaatteet valmistuivat ja tytöt saivat omat kauniit mekkonsa. Yksi tytöistä kuulemma tapasi istua usein ompelukoneen päällä äitinsä ommellessa.

<3 Varsinaista arjen sankaruutta, totean täydestä sydämestäni. <3

Suomalaista sulohista

Kirjosillan tarina

Suomalaista sulohista,

Kotimaista korvaamatonta,

Pellavaista parahaista,

Kirjoitusta kultahista,

Juuristamme juurevista.

Kirjosillan takana hääräilen minä, Kirjosillan Johanna. Työskentelen myös käsityöopettajana.

Olen saanut pienestä pitäen tehdä kaikenlaista käsilläni. Äitini muistelee edelleen kauhulla askarteluistani aiheutunutta sotkua. Siitä huolimatta minulla on ollut aina mahdollisuus toteuttaa itseäni. Olen saanut niitä kankaita ja lankoja joita kulloinkin tarvitsin. En tiedä kulkeeko käsillätekemisen into geeneissä, vai lapsuuden virikkeissä ja mahdollisuuksissa. Itse olen onnellisesti saanut nauttia tuosta kaikesta. Erityisellä lämmöllä muistelen isoäitiäni. Hän on koko elämänsä tehnyt jotain käsillään. Milloin leiponut, hoitanut kotieläimiä, ommellut vaatteita niukoista materiaaleista ja kutonut (niin kuin meilläpäin neulomista nimitetään) sukkia koko suvulle.

 

Olen aina haaveillut jostakin aivan ikiomasta. Huomatessani elämän vain kiitävän eteenpäin, ajattelin haaveeni helposti jäävän elämän jalkoihin, lopulta kokonaan kokematta. Niinpä päätin ryhtyä yrittäjäksi ja kokeilla kuinka siipeni mahtavat kantaa. Olen kiitollinen siitä, että minulla oli mahdollisuus yrittäjyyteen. Isoäitini ei aikanaan saanut siihen mahdollisuutta. Hänen haaveensa käsityöyrittäjyydestä kaatui tuolloin moneen käytännön asiaan.

Kirjosillan tuotteet ovat erilaisia pellavatuotteita, joissa on ripaus mennyttä aikaa. Tuotteita löytyy sekä sisustukseen että vaatetukseen, niitä kaikkia yhdistävät koneella tehdyt kirjonnat. Tuotteiden tyyli on vanhahtava. Olen itse suunnitellut, ommellut ja kirjonut kaikki tuotteet. Teen myös monenlaisia tilaustuotteita. Käsityötaustani johdosta hallitsen laaja-alaisesti monenlaisia käsityötekniikoita.

 

Rakastan menneiden sukupolvien käsitöitä. Ihailen heidän taitojaan ja luovuuttaan. Toivon sen myös näkyvän töissäni. Rakkain tuoteryhmäni ovat kastemekot. Niiden syntyyn liittyy läheisesti isoäitini kertoma muisto. Hänen esikoisensa syntyi sota-ajan niukkuuteen. Valkoista kastemekko kangasta ei tuolloin löytynyt mistään. Hän ei kuitenkaan lannistunut. Niinpä hän asiaa pohdittuaan keksi ommella vauvan kastenmekon loppuun asti käytetystä sotilaan lumipuvun palasista.

Monien suomalaisten yritysten tuotantoa siirretään jatkuvasti ulkomaille. Meneillään olevan Ukraina-kriisin johdosta kotimainen työ on kuitenkin nyt meille suomalaisille tärkeämpää kuin vuosiin. Onneksi Suomesta löytyy paljon ammattitaitoa ja paljon tekijöitä, myös käsityöalan ammattilaisia. He ovat hajallaan ympäri Suomea. Usein he pienyrittäjinä tekevät kovin yksinäistä työtä ja siksi heitä saattaa olla vaikea löytää. Siksi suomalaiset käsityöyrittäjät ovatkin verkostoituneet Käsityökortteliin, johon kuuluu vain suomalaisia käsityöläisia. Lisäksi Käsityökorttelissa meillä yrittäjilläkin on mahdollisuus saada 'työkavereita'. Olen hurjan iloinen ja ylpeä siitä, että saan kuulua tähän suomalaiseen sitkeään joukkoon! Tulkaa ihmeessä tutustumaan Käsityökortteliin ja Kirjosiltaan!

Käsityökortteli - Suomesta käsin 

Kirjosilta 

Käsityöterveisin Kirjosillan Johanna

 

Kansallispuvut tuulettumassa

Tiistaina 5.8.2014 vietetään kansallispukujen virallista ja valtakunnallista tuuletuspäivää. Erilaisia kansallispukuihin liittyviä tempauksia järjestetään ympäri Suomea! Monet kansallispuvut kun seisovat pukupusseissaan komeroiden kätköissä. Nyt on hyvä muistaa tuo kallisarvoinen puku ja tuulettaa sitä raikaassa kesäilmassa. Niinpä Kirjosiltakin kaivoi komerostaan kaksi kansallispukua tuulettumaan.

Kansallipuvuilla on ollut tärkeä rooli suomalaisen kansallisen identiteetin synnyssä. Puku on ollut arvokas ja mitä todennäköisimmin ainoa kokonainen vaateparsi. Näin kertoo Soja Murto:  Paitsi huikaisevaa käsityötaitoa ja värisilmää, kansanpuvut osoittivat kantajansa siviilisäädyn, varallisuuden, uskonnon sekä kotipaikan. Siviilisäädyn ja uskonnon osoittivat päähineet, varallisuuden ostokankaiden eli silkin, veran ja ostopitsien määrä. Rehevä yleiskuva kertoi puvun kantajan terveydestä ja runsas takamus ja rinnat olivat tärkeät hyviin naimisiin pääsyssä.

Tuuletuspäivä-tapahtuman ajankohta juontaa juurensa vuoteen 1885. Tuolloin 5.8. keisari Aleksanteri III ja keisarinna Maria Feodorovna olivat vierailulla Lappeenrannassa. Suomen naisten lahjana keisarinnalle annettiin soutuvene, jonka souti paikalle kahdeksan kansallispukuihin pukeutunutta neitoa.

Sujautan päälleni pellavapaidan. Paita hohtaa valkoisena ja ulottuu lähes polviini asti. Kaulalla olevaan halkioon kiinnitän hopeisen soljen. Kuulen kuinka lukko kilahtaa paikoilleen. Vaikka päivä on kuuma, paidan pellava ei tunnu tukahduttavalta. Pellava asettuu viileänä iholleni. Otan henkarille ripustetun villaisen laskoshameen. Astun hameen sisään. Villan lempeä karheus tuntuu sormissani. Hame tuntuu painavalta. Olen tottunut kevyempiin vaatteisiin. Taas ehdin pohtimaan, kuinka selviän helteisessä kesäkelissä, painava villahame ylläni. Puen paitani päälle liivin, suljen hakasen ja solmin esiliinan vyötärölleni. Jalkaani sujautan tummat kengät ja solmin hiuksiini nauhat. 

Mietin aikaa, jolloin puku puettiin ylle jokaisena sunnuntaina kirkkomatkaa varten. Huokaisen, on jotenkin kaihoisaa miettiä mennyttä ja yrittää mielessään nähdä tuon ajan ihmisten elämää. Haluaisin niin aikamatkalle. Kumpuna kohoavalle kirkonmäelle, silläkin riskillä, että unilukkari kopauttaa kepillään juuri minua nukahdettuani kesken saarnan. Olen valmis matkaan. Tunnen päälläni olevan puvun arvon ja arvokkuuden. Se saa minutkin ryhdistäytymään. Kasvan pituutta useita senttejä ja tunnen itseni kauniiksi ja naiselliseksi.

Kiiruhdan kohti luhtiaittaa, jonne unohdin aamulla huivini. Samalla piipahdan leivintuvassa. Tuvassa leijailee vielä eilisen leivontapäivän täyteläiset tuoksut. Nyt leivät roikkuvat sievässä rivissä orrellaan. Otan muutaman kannikan koriini, sillä poikkean kirkkomatkallani vanhan Martan mökillä. Martalle vien vain pehmeää leipää. Lähden matkaan kiiruhtaen. 

Matkani kulkee halki ruisvainion. Tuleentunut ruismeri hivelee silmiäni ja sydämeni meinaa pakahtua kiitollisuudesta runsasta satoa kohtaan. Mökki näkyy pellon pientareelta. Avaan tuikan kitisevan oven ja astun hämärään mökkiin. Silmäni eivät tahdo millään tottua mökin hämärään. Ojennan leipäni Martta-muorille, jonka lähes hampaaton hymy kirkastaa pimeän huoneen. 
  
Tässä linkkinä muutamia tapahtumia ympäri Suomen: 

Kansallispukujen tuuletuspäivä Mikkelin Kenkäverossa
Tuuletuspäivä Toijalassa
Tuuletuspäivä Lappeenrannassa

Talviunilta herääminen

Tänään on iloinen päivä. Blogini herää vihdoin pitkäksi käyneeltä talviuneltaan. Olen kuullut kevätpurojen solisevan jo jonkun aikaa. Mielessäni nään vieläkin kevään ensimerkit. Jään sulamisen saattoi melkein kuulla. Aurinko hyväili ja lämmitti ihoa. Sulavasta lumesta muodostui kauniita jääkiteitä. Tänä keväänä muistan ihmetelleeni jääkiteiden kauneutta useaan otteeseen. Luonto on niin ihmeellinen. Usein tulee kiiruhdettua ohi. Pysähtymisen hetket saattavat olla arvokkaita ja kantavat taas uusiin pysähtymisiin.

Kesän kynnyksellä raivaamme, joskus jopa kolaamme lumen tieltämme ja etsimme pihan ensimmäisen sulaneen kohdan ja istahdamme kahvi-kupposelle. Kahvin lämmin höyry ja kuuma posliini käsissäni, istun ja hörpin kuumaa juomaa, mitä todennäköisimmin nenä punaisena ja villatakkiin kääriytyneenä. Silloin tietää, että kevät on tullut.

Nyt on kesä. Sen tietää siitä, että ulkona kulkiessa nenä tavoittaa mitä erilaisimpia tuksuja. Kostea multa tuoksuu sateen jälkeen. Vastaleikattu nurmikko tuoksuu saaden koiran tassut ja jalkavillat lämpimän vihreiksi. Ruusun kukat aukeavat saaden aikaan tarpeen syvään viivyttelevään hengenvetoon. Mehiläisten surina päivällä ja hyttysten iänikuinen ininä iltaisin auringon laskiessa kuuluvat kesääni, vaikka usein muuta toivoisinkin. Ukkosen kumahtelu säväyttää aina, mutta myrskyn jälkeinen kostea raikkaus houkuttelee kerta toisensa jälkeen.

Tässä vaiheessa kun herään talviunilta, kesä on jo pitkällä. Olen lomaillut ja jossain määrin valmis syksyn työntäyteiseen arkeen ja uusiin haasteisiin. Olen kiitollinen siitä, että minulla on ollut aikaa tuijotella auringon laskua, nousun kohdalla uni on voittanut. Vesi on toinen, jota en väsy katsomaan. Valon, sinisen taivaan ja ranta maisemien heijastukset aalloilla eivät ole kertaakaan samanlaiset. Toivon teillekin, blogini lukijat, samanlaisia kesähetkisiä, joista sitten voi pitkän talven tullen ammentaa voimia kulkea kohti uuttaa kesää!