maanantai 25. maaliskuuta 2013

Fontin pikadigitointi

Testailin tässä yhtenä päivänä fontin digitointia. Siihen on löytyy Embroidery Extrassa automaattinen työkalu, QF eli Quick font wizard. Halusin nimittäin tietynlaisen tekstin pieneen pussukkaan.


Fontin pikadigitoinnissa voi valita fontin mm. täytöllä, satiini rajalla, pelkällä rajalla. Fontin voi tehdä myös applikoituna. Minä kuitenkin halusin kirjoittaa, joten applikoitu fontti ei tähän työhön käynyt. Applikoimalla voisi hyvin tehdä vaikkapa nimikirjaimet. Fontin täyttö satiinirajoilla taas aiheuttaa sen, että kirjaimen minimikoko kasvaa niin suureksi, joten ihan pienen tekstin tekeminen ei onnistu.
Lopulta päätin kokeilla useamman eri digitoinnin samasta fontista. Halusin kokeilla täyttöä ilman rajoja, satiiniviivaa ja pelkkää ääriviivaa, sillä näillä valinnoilla saisin tehtyä työhöni sopivan kokoiset fontit.

Tässä on kirjottu fontin rajat.

Tässä fontti on kirjottu täyttöominaisuudella.

Tässä fontti on kirjottu satiiniviivalla.


Ompelinkin jokaisesta mallitilkusta pussukat. Valmiissa pussukassa fontit näyttävät selkeästi erilaisilta, mutta jokainen on omalla tavallaan kaunis.

torstai 21. maaliskuuta 2013

Tyynyliina rakkaalle pikkuiselle


Embroidery Extran kirjaimissa on ihania ja kovin erilaisia kirjontafontteja. Ihastuin ikihyvikseni Decorative fonttiin nimeltä Pioneer Kids. Näitä sitten olen kokeillut monella tavalla. Kummipoikakin sai nimikoidun pussukan uimakamoilleen.


 

Tämä fontti on selkeä ja kone tekee sitä joutuisasti sotkematta tai takkuamatta turhia. Eri fontteja kokeillessani olen huomannut selkeästi eroa siinä, kuinka paljon konetta täytyy vahtia ja lankasotkuja selvitellä kirjonnan aikana.
  



Tässä on työn alla on synttärilahja pikkuiselle prinsessalle. Siihen oikein tuhlasin fontteja ja värejäkin innostuin sekoittelemaan. Tällä kertaa minulla oli pohjakankaana valkoinen pellava ja sen alla revittävä tukikangas. Lopputulos oli herkullinen.









tiistai 12. maaliskuuta 2013

Eka oma työ ja käsikramppi



Päätin kokeilla ensimmäisenä omana työnäni kukkakuviota, jonka toteuttaisin valkoisella valkoiselle. Kuvan muokkaamiseen ja kirjontatiedoston luomiseen käytin 5D ohjelmista Design Creatoria. Paint-työpöydällä piirsin ja muokkasin kuvaa. Ja voi sitä hiirityöskentelyn määrää. Varmasti teen tässä nyt asioita vaikeimman kautta, sillä illalla nukkumaan mennessäni kättäni kuumotti ja rannetta pakotti. On tämäkin nyt käsityöhommaa sanan varsinaisessa merkityksessä. Ei ole vastaavaa kokemusta ompelukoneen kohdalta, vaikka paksujen kuteiden virkkaaminen onkin saanut joskus jotain vastaavaa ranteessa aikaiseksi.


Create- ja Edit-työpöydät taas olivat käytössä kun loin piirtämälleni ja muokkaamalleni kuviolle kirjontapistoja. Ja edelleen hiiri oli täydessä työssä ja näpäytyksien määrä mahdoton. Olin ajatellut käyttää pelkkää satiinitäyttöä, mutta sekään ei ollut kovin yksinkertaista. Valitsin vahingossa Fill Area alueelta Pattern Fill- toiminnon jokaiseen terälehteen erikseen. Sitten ihmettelin, että miksi näytöllä ei näy satiinin suuntakulmaa osoittavia nuolia ollenkaan. Huomattuani, että en ollutkaan valinnut Satin Areaa terälehtiini, sain näpytellä kaikki valinnat uudelleen.


Päätin toteuttaa kuvion niin, että valmis tyyny koostuisi kahdesta kuviosta, niin että toinen niistä olisi toisen peilikuva. Ensimmäisen kuvion valmistuttua siirsin kankaan kehällä uuteen paikkaan ja käänsin kuvion peilikuvaksi ihan ompelukoneen omalla näytöllä.


Hyppytikkien määrä oli työssäni valtava. Tässä siis selkeästi kehitettävää ja harjoiteltavaa.


Valmis tyyny sai kunniapaikan olohuoneen sohvalta. Siellä se sitten nököttää ja muistuttaa minua haastavasta ompelukonekokemuksesta. Sitä katsellessani päässäni vilisee ajatuksia kuvion muokkaamisesta ja kirjonnan järkeistämisestä. Tästä on hyvä jatkaa.