maanantai 25. helmikuuta 2013

Eteenpäin koulutuksen kannustamana


Koneeni hankinta ajoittui lähes täydellisesti Pfaffin maahantuojan järjestämän käyttökoulutuksen kanssa. Koulutus järjestettiin Tampereella 2.- 3.helmikuuta. Saavuin koulutukseen melkein kaksi viikkoa vanhan tuttavuuteni kanssa intoa puhkuen - ja kädet maitohapoilla. Ompelukone höystettynä kirjontayksiköllä olikin yllättävän painavaa kannettavaa. Kädet tutisivat vielä jonkin aikaa paikalle saavuttuani. Piti oikein keskittyä, että aamukaffi pysyi kupissaan.


Leikekirjontakokeilu


Koulutuksessa kävimme läpi koneen perusominaisuuksia sekä kirjonnan lainalaisuuksia ja sokerina pohjalla: nautimme hyvästä ruuasta hyvässä seurassa. Tekniikoista mieleeni jäi erityisesti leikekirjonta, nyörikirjonta, Fuffy Foam-tekniikka ja trapunto. Kirjoitan näistä vielä lisää kunhan otan ne uudelleen työn ja kokeilun alle.

Trapuntokokeilu

torstai 21. helmikuuta 2013

Ohjaimissa odotettu ohjelmisto

Kirjontakoneen lisäksi halusin hankkia itselleni ohjelmiston, jolla suunnitella ja toteuttaa ihan omia kirjontaprojekteja. Päädyin 5D SUITE ohjelmistopakettiin.



Ohjelmistoon kuuluu mm. Stitch Editor, Skettch, Font Digitizing, Vision yms. Näillä ohjelmillä pystyy tekemään lähes kaikkea mitä nyt ihminen kirjontakoneella keksiikään tehdä. Erityisesti erilaisten kuvioiden muokkaus ja suunnittelu kiinnostavat minua.

Täytyy myöntää, että varmasti ottaa aikansa, että hahmotan edes osan koko setistä. Pitänee ilmeisesti järjestellä omiakin ajatuksia jotenkin uudelleen. Minulle tietokoneen ja ompelukoneen liitto sekä yhteistyö ovat aivan uusia asioita. Tietokoneen peruskäyttö sujuu minulta ja siihen tukeudunkin luottamuksessani, että kyllä tämäkin uusi aluevaltaus tästä lähtee aukeamaan.

Käytännössä saamassani paketissa oli siis valtava määrä ohjekirjasia, muutama CD-levyke ja pienen pieni muistitikku, dongle. On ihmeellistä, että kaikki tuo tieto ja mahdollisuudet löytyvät pieneltä muistikulta. Ohjelmiston lataaminen tuntui suurelta haasteelta. Ja myöntää täytyy, että tukeuduin nopeasti omaan ATK-tukihenkilööni. Kunhan oikea kohta kirjallisesta ohjeesta löytyi, niin ohjelman rekisteröinti ja lataus sujuivat suuremmitta ongelmitta.



keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Kun kone saapui kotiin

Siinä se sitten oli. Pfaffin Creative Performance. Kökötti, mokoma, olohuoneen lattialla koko perheen ihmeteltävänä. Täytyy rehellisesti sanoa, että mielessäni oli vahva epäilys hankintani viisaudesta ja tulevaisuuden velkavankeuskin loi omia synkkiä pilviään taivaalle. Kuinkahan tässä käy?

Pahvilaatikoiden purkaminen sujui vanhalla kokemuksella ja ompelukone löysi nopeasti paikkansa työhuoneesta. Poljin ja johdot paikoilleen. Langoitus sujui ja onnistui helposti. Selkeä parannus vanhaan koneeseeni, joka sekin on uskollisesti palvellut ja palvelee muuten edelleen.


Kirjontalaitteen asentaminen olikin sitten ensimmäinen päänsärky. Sain laitteen toki kiinnitettyä, mutta en sitten millään päässyt jyvälle laitteen käynnistämisestä. Miten ihmeessä se toimii? Lopulta pyysin miehistä apua ja hetkessä selvisi, että punainen kanto-/kuljetustuki oli edelleen paikoillaan. Eihän laite voi toimia, jos se on lukittuna kuljetusta varten! Jälkeenpäin kuulin, että pakkauksessa oli toki ollut moniste, jossa asia on suurin kirjaimin kerrottu.